Aihearkisto: Yleinen

Beagle, Camo FI27481/10

Beaglemme Camo  on syntynyt 16.3.2010, eli täyttää kuluvan vuoden maaliskuussa 6 vuotta. Camo hankittiin meille metsästyskoiraksi ja on oppinutkin hyväksi jäniksen ajajaksi.
Camon isä,  KVA Repokasakan Rölli (FIN56367/07), Kokkola.
Camon emä on Tella (FIN23837/08), Toholampi.

-..- 185

Kotona laitoimme Camon ulkotarhaan ja siirryimme itse sisälle television ääreen. Jätimme ulko-oven auki, jotta meidän olisi helpompi käydä tarkkailemassa mitä koira touhuaa. Hetken kuluttua huomasimme Camonkin tulleen sohvalle, verkko aidan liian isosta reiästä. Ensimmäinen karkuretkikin oli nyt kokeiltu.

kaikkea 010

Camo oppi ajamaan jäniksiä noin puolenvuoden ikäisenä. Ensimmäinen rusakko saatiin ammuttua alle vuoden ikäisenä.

Xperia X2 Images

Kaksi kertaa kävimme pentuna näyttelyissä, joista tuloksena Vihdissä (Beaglejen päänäyttely) Jun-T sekä  Toholammilla Jun-ERI, Juk2. Nuo koiranäyttelyt eivät olleet oikein minun juttuni ja siihen kahteen näyttelykertaan se sitten myöskin jäi.

Ajokokeisiin ei olla vielä osallistuttu, mutta se voisi olla mukava kokemus.

Nykyään metsästysreissumme suuntautuu suurimmaksi osaksi Pohjois-Pohjanmaalle, Ylivieskaan, koska Etelä-suomessa ei ole helppoa päästä metsästysseuroihin, joilla olisi maita tarpeeksi jäniksen ajattamiseen. Ylivieskan reissuistamme olen innostunut silloin tällöin kirjoittamaan jopa jonkun jutunkin.

Camon jänis

Jos siis sinulla tai metsästysseurallanne olisi tarvetta saada maillenne jänistä ajavaa koiraa, niin ota rohkeasti yhteyttä. Tulen mielelläni jäniksiä juoksuttamaan Camon avustuksella.  yhteydenotto.supiveikot@mustalaatikko.org

Camo 02.10.2010 004

Camo kävi astumassa 19.1.2016  Viinamäen Siiri (FI17084/14) nimistä beaglea Vantaalla.  Jos kaikki menee hyvin, on pentujen laskettu syntymisaika viikolla 11. Todennäköisesti ennen kesäkuuta Camo saisi  yhden oman jälkeläisensä tarhaan kaveriksi.

Camo 2012 004

Vantaan astutusmaisemat olivat myös mielenkiintoiset. Kuvassa Viinamäen Siiri ja rusakko 18.01.2016.

IMG_065_c

Viinamäen Siiri koneellaan.

IMG_0482

MM

Garmin Astro320 ja sykevyö

Noin vuosi sitten kirjoitin jutun, ’Jäniskausi päätökseen’.  Liekki ja Camo oli meillä passimiehillä GPS seurannoissa Garminin Astro 220:lla, sekä 320:lla. Muutama kuukausi sitten päivitin itsekkin tuon 220:n 320:ksi. Uusina ominaisuuksina tuli koiran haukunilmaisin ja jotain muita pikku juttuja mukaan lukien tuki sykevyölle.

Joulupukki toi meidän perheen kauniimmalle osapuolelle Garminin aktiivisuusrannekkeen (Vivofit2), sekä sykevyön (0101099707). Vyötä myyvät ainakin Verkkokauppa.com sekä Gigantti. Vyöllä hintaa noin 60e. Pukki oli varmaankin ajatellut myös minua, koska sykevyö toimii myös Astro320:n kanssa. Sain pienen taistelun jälkeen sykkeeni myös Astron näytölle ja nyt odottelenkin innolla, mitä sykkeeni näyttää, kun tulee kohtaaminen riistan kanssa.

Garmin Astro320 Syky

 

 

 

 

 

 

 

Garminin nettisivuilta en löytänyt mitään ohjetta, jolla sykkeen saisi näkymään Astron näytöllä – siitä miinusta firmalle. Jos päätät ostaa itsekkin kyseisen vyön ja et saa sitä toimimaan Astro320:n kanssa, niin laita viestiä tulemaan:

yhteydenotto.supiveikot@mustalaatikko.org

Jäniksen metsästys

Olemme jälleen osallistumassa jäniseläintutkimukseen. Ylivieskan pettämätön parivaljakko Liekki ja Vellu ovat taas iskussa. Pakastimesta kuulemma löytyy  metsäjänisten korvia Leväsen Riikan porukan analysoitavaksi. Pikkureissun pääsin itsekin heittämään tuonne Ylivieskaan, Koskelan metsästysseuran alueelle Camon kanssa. Yhden korvanäytteen Camo sieltä metsästä ajoikin passimiehen eteen tapahtumarikkaiden vaiheiden jälkeen. Kolme metsäjänistä sinne vielä ainakin jäi, pelkästään näköhavaintojen perusteella, eli jäniksiä taitaa olla Pohjois-Pohjanmaalla tänäkin vuonna runsaasti.

LiekkiLiekki1

 

MM

Hiljaiselo päätökseen

Kausi on lähtenyt taas kivasti käyntiin. Neljä supia on jo poistettu luonnosta. Supit nyljetty, nahat kuivattu ja lähetetty jo muokattavaksikin. Kanusta on tullut pari kertaa yksinäinen supi ja kerran olivat ängenneet kahdestaankin samaan loukkuun. Tällä kertaa taidamme teettää nahoista karvalakkeja.

Tuplasupit 16.10.2015

Kuukauden verran on ollut loukuilla melko hiljaista. Supit eivät ole liikkuneet täälläpäin ollenkaan. Yksi karvaturri tosin eksyi loukkuun. Alla olevan kuvan yhteydessä voitaisiin muistuttaa taas kaikkia siitä koirakurista ja mitä laki sanoo koiran vapaana pitämisestä.

Loukku2

 

MM

 

Supirukkaset

Supirukkasten valmistus pääsi täyteen käyntiin, kun käväisin jututtamassa Pornaisissa Hela & Henkari liikkkeen omistajaa Varpu Hapuojaa. Varpu ei ollut ennen ommellut luonnonturkisnahoista mitään, mutta oli halukas kokeilemaan tätäkin. Otimme kädestäni ensin mittoja ja siitä rukkasten ompelu sitten pääsikin vauhtiin. Aina ohi ajellessani kävin kokeilemassa rukkasia ja otimme lisää mittoja. Rukkasiin ommeltiin myös erilliset sisäkintaat. Kolmiin pareihin rukkasia kului seitsemän supin nahat. Hintaa rukkasille tuli noin 60 euroa per pari, sisältäen sisäkintaat. Rukkasten lopputulokseen olen todella tyytyväinen. Kuvat kertokoot puolestaan.

Supi hanska I

Isot kiitokset vaivannäöstä Varpulle Helaan & Henkariin. Seuraavista nahoista voisimme teetättää vaikkapa karvahatut, joten jos Varpu luet tätä niin otappa mitta ja sakset taas esiin.

Supi hanska

MM

Jäniseläintutkimuksen tuloksia

Jatkoa juttuun – Jäniseläintutkimus 2014-2015

Lokakuun 1. päivä kuluvaa vuotta tuli viesti Leväsen Riikalta Itä-Suomen Yliopistolta. Lähettämämme korvanäytteiden tulokset olivat saapuneet. Lähetimme 19 kpl korvia analysoitavaksi. Kahdesta korvasta ei oltu saatu DNA:ta, 13kpl olivat metsäjäniksiä, 3 kpl olivat rusakoita ja 1 kpl oli oletettavasti risteymä. Risteymän olimme itse tunnistaneet rusakoksi. Kyseinen yksilö oli peräisin Nurmijärveltä. Kaikki paitsi yksi olivat siis niitä, mitä me niiden oletettiinkin olevan. Yhteensä korvia oli tullut analysoitavaksi 2014-2015 n. 300 kpl. Tutkimus jatkuu edelleen ja Itä-Suomen Yliopiston sivuilta löytyy näytteidenottoa ja -lähetystä varten ohjeita.

20150120_221622

http://www2.uef.fi/fi/hare-research/naytteiden-lahetys

MM

Odotus päätökseen nahkojen suhteen

Matkahuollosta tuli tekstiviesti. Odotettu paketti oli saapunut. Modifur oli käsitellyt ensimmäiset nahkamme ja paketti oli siis nyt noudettavissa. Paketissa tuli kolmen supin, yhden ketun sekä kahden kanin käsitellyt nahat. Nahat olivat parempia kuin mitä olin kuvitellut niiden olevan. Pehmeitä ja kiiltäviä. Yhden käsitellyn nahan hinnaksi tuli lopulta noin 25 euroa. Erittäin sopiva hinta mielestäni.

IMG_0577

Itse nylkemiseen ryhtyminen ensimmäistä kertaa oli aika arvelluttavaa. Kuitenkin muutaman supin jälkeen homma rupesi jo käymään. Vielä kun nahat tulivat erittäin hienoina käsittelystä, tajusin, että ei tämä ole mitään rakettitiedettä. Lähes jokainen pienpetojen pyytäjä varmasti pystyy nylkemisoperaatioon. Ja jos ei ole varma mitä tekee, niin aina voi ottaa vinkkejä netistä. Vetoankin nyt kaikkiin metsästäjiin, että ottaisitte nahat talteen, jos se suinkin on mahdollista. Mielestäni on tyhmää jättää käyttökelpoiset materiaalit jonkun kuusen alle mätänemään.

Käsitellyt supin nahat olivat niin hienoja, että laitoimme loputkin saamamme nahat käsiteltäviksi (4kpl).

IMG_0574

Seuramme PJ ehdotti valmiit nahat nähtyään, että voisimme teetättää supin nahoista joka miehelle rukkaset. Lupauduin etsimään paikallisen ompelijan siihen hommaan. Ketun sekä kanien nahoille ei olla vielä keksitty käyttötarkoitusta.

 

MM